Ennen Coronaa Corona Roja
Matkailumuisto siis ennen coronaa.
No, ennen lentokone täyttyi suomalaisista etelänmatkaajista, jotka menivät samaan paikkaan, jossa sitten jakaantuivat vaan eri hotelleihin oppaidensa avustamina. Matkaoppaat olivat vastassa lentokentälläkin näkyvin plakaatein. Siellä sai tietää tarkalleen bussin, joka vie omaan hotelliin. Opas oli mukana koko ajan ja kertoi kaikki tärkeimmät ja opasti jopa maahantulopapereiden teossa ja valuutta-asioissa.
Saattoipa vaikka auttaa sisäänkirjoittautumisessakin. Palvelu pelasi ja kaikilla oli turvallista.
Mikkää ei oo, niinko enne. Pitäiskö ? Ei varmaankaan, mutta on mukavan turvallista muistella edes, varsinkin mummon, joka jatkaa samaan tahtiin, vaikka mualima muuttuu.
Sitten tuli aika, jolloin ei ollut matkatoimistoa, johon mennä. Eikä myös Matkatoimistojen esitelehtiä, joita oli mukava selata ja katsella kauniita ja houkuttelevia kuvia matkakohteista. Mutta tuli NETTI. Jukranpuju.
Kaikki näytti enemmänkin kuin hyvältä. Monet kuvat hyvistä kulmista ja matkan voi maksaa heti vaikka korteilla, ja sai itse tulostaa liputkin . Ei tarvinnut vaivaantua mokomaan johonkin matkatoimistoon selvittämään juttuja. Vakuutuksetkin hoitui siinä samassa. Jos halusi ruokaa koneessa tai oli pakaaseja mukana tai halusi hotelliinsa taksikyydityksen, kaikki sujuu.
Kentällä odottaa kyllä haluamasi kyyti. Jos se on bussi, etsit sen tietty itse, koska opas ei enää puhu suomea.( Numerot ymmärtää ja kirjaimet kertoo riittävästi.)
Bingo! Löytyi! Menen sisään ja sanon kuluvasti: "Hyvää päivää kaikille !" ( Olisi piänyt sanoa helou) koska kukaan ei vastaa, katsoo vain . .No, matka jatkuu ja väki vähenee eri hotellien luona. tulee oma etappini, jossa jään ain oana, suuren, korkean rakennulsen luona ja hakeudun respaan asioimaan.
Menee onneksi vanhasta muistista.( Huokaus)
Alan asustella valtavan lomaparatiisin yläkerroksessa ja katselen iltaisin merta ja moottoritien ruuhkaisuutta auringonlaskussa, Maspalomakseen päin.
Päivällä astelen rantaviivaa ja nautin elämästäni täällä, lämmössä ja auringossa, kun ei särje eikä kolota ja huolet ovat olleet joskus joka päivä läsnä, ei nyt.
Ihanaa hävitä tähän kaikkeen, eikä kukaan tunne ja samalla on kaipaus, että joku edes tulisi, tuttu. Kohta se häipyy mielestä hulluna toiveena pois ja tätähän minä lopulta en edes halua, (uskalla)
Kun Supermarketti on alakerrassa ja rantaan on muutama sata metriä jos viitsii satella ensin tarvittavat portaat, koska linnuntietä ei voi mennä näppärä seitenvitonen mummokaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti