Paratiisit

Paratiisit?

Kesän tullessa ne kaikki avautuvat meille kutsuvasti.

Kuka tarttuu mihinkin täkyyn ja kokee sen omakseen.

Yksinäiset, 

nuoret ja vanhat -

lapsiperheet, kaikenkarvaiset 

(uus - ja uusio)

elämänsä seikkailijat,

Liittoutuneet iäksi,

tai juuri avioituneet,

                                               en nyt enää keksi.

No, mökkinsä juuri myyneet.

Kaikilla meillä on tarve kokea taas jotakin erinomaista

"Kesäparatiisissa".
Jonkun paratiisi on huvipuistossa tai laivamatka johonkin,
se voi olla metsässä tai uimarannalla.
Joku tuntee autuutta terassien avautuessa,
joku taas viihtyy ostosparatiisissa.

Minä luovuin kesäparatiisistani.

Se oli kyllä enemmän, kuin kesää varten nämä vuodet,

mutta tuli aika.

Olen aikaisemminkin elänyt ilman omaa kesäparatiisia.

Siinä ei ollut mielestäni puutetta mistään.

Elämäni oli ihan kelvollista uimarantaelämällä ja kaikenlaisilla muilla kesäaikaan kuuluvilla tapahtumilla.

Syksykin tuli sieni - ja marjametsineen

tekemään luonnonparatiisista todellisen.

Eihän näitä nimetty - elettiin vain,

eivätkä ne makasneet juuri mitään.

Koirakin osasi tuoda minut autoni luo, kun olin "vähän" pois kartalta.

Kiitos Yma ja Hessu ja Maija.

Nyt katselen paratiisipaikkoja netin kautta ja

niitähän on rajattomasti kaikkine houkutuksineen.
Pari reissua on jo varattu.

Kesämme ovat, mitä ovat,

mutta meidän kesiämme kuitenkin.

Syksy ja talvi houkuttavat lähtemään pois lämmittelemään

varsinkin kalsean kesän jälkeen.

Minä en pidä talvesta, mutta ehkäpä sen kestää paremmin

"kahden kesän " jälkeen, kun ottaa syksyn avuksi.

katsotaan.

Kuitenkin tämä kesä, ilman paratiisiani on rauhoittanut mieleni tähän hetkeen, johon mahtuu jotakin muuta jos suostun antamaan tilaa uudelle.
Mitä se sitten onkin, uutta vai vanhaa.

Kurkistus !

ja kaappikin on sekaisin .

KASAT

Kasaantuuko kenelläkään muulla  kankaita pinoksi asti ?

 Pienissä pinoissa voi olla jotakin ihanaa kangasta
jolle ei ole löytynyt vielä käyttöä
tai itse värjättyjä tilkkusia.
Vanhan lakanan nimikointi ja reunapitsi  
saattaa joskus olla tosi tarpeen,
kunhan aika on kypsä.

Kun olen ommellut jonkun vaatteen,
siitä jääneet tilkut on ehdottomasti otettava talteen.
Myöhemmin kaduttaa kuitenkin.

Anoppini  sanoi aikoinaan ; " Aika tavaran kaupittaa".

Mielestäni se pitääkin  paikkansa, mutta minulla on varmaankin ryöstäytynyt tuo sanonta hyppysistä.

Aika on muuttunut ja kaikilla on kaikkea.

Kukaan ei käännä vanhaa ulsteria miniän kävelypuvuksi,

kuten anoppini teki.

Eihän kukaan tee enää vanhasta uutta.
(Paitsi minä, käänsin yhden kesälempipuseroni)

Olen kyllä säästänyt joitakin vaatteita  -  jos "satun" laihtumaan
 niin voin ottaa ne taas käyttöön
ja ehkä tuunatakin niitä.

Mutta ne kangaskasat,
niistä on todella vaikeaa erota.
Olen käännellyt ja viikkailut kaikkia aarteitani
ja ihmetellyt; "ai, tämäkin on täällä . . . .

Onni on se,
että voin tehdä kaiken vain yksin,
eikä koko kauheus paljastu.
Yllätyn jopa itse löydöistäni ja siitä taas seuraa
tarve säilyttää ainakin jotakin tärkeää.
Eihän niitä kaikkia voi kaseerata pois.

Sitten käykin niin,
että pois käärityistä siirtyykin takaisin jotakin -
jospa satun kohta kuitenkin tarvitsemaan -
Tai, ei kun pois !

Ei ihme, että tähän suttaantuu aikaa.
Olisko sittenkin vaan suoraan heittänyt poistoihin?
Katsomattako?
Ei nyt sentään,  tämähän on eroprosessi.

Tämän kesän parveke sai uusvanhan ilmeen,
 olin säästänyt ruskea-valkoraitaiset vanhat sohvanpäälliset.
Löytyivät kasasta!

Tosi hyvä sijoitus.

Tämän projektin aika oli nyt,
saattaa olla, että jotakin nyyttiä kaipailen,
ehkä anorakin tekelettä, samettihameen alkua,
ratkottua pellavamekkoa .. .. ..
ei niistä tullut .

Aloitetut tilkkutyöt saavat mennä.
Eilen olisin tarvinnut jonkun laittamaan langan neulansilmään.

Elämä on vähän vaikeutunut
mutta luulot on vielä kohillaan.
Minun sisäinen olemukseni ei ole sopeutunut ikääni.

Totuttelen