perjantai 18. toukokuuta 2018

Pakoako?



Mistä tulee tarve paeta jotakin ? 

Minne me pakenemme tarpeen tullessa?

Voiko yleensä paeta mitään ?

"Raukatko" pakenevat pois ?


Pakenemmeko sitä ettemme kestä enää
 ruuhkia eikä meteliä,
yksinäisyyttä tai sitoutumista,
vastuuta tai halveksuntaa,
toisten odotuksia ja toiveita,
omia pettymyksiä,
ihmissuhteita,
toteutumattomia toiveita,
omia epäonnistumisia,
rahahuolia,
kuoleman tai sairauden pelkoa,

Luetteloa voisi vielä jatkaa -
  en jatka.

Varmaankin jokainen tarvitsee pienen pakopaikkansa 
joskus, jaksaakseen taas eteenpäin.
Paikka voi olla yksinäisyydessä tai tuntemattomien sekaan soluttautuneena.
Olkoon se sitten mikä tahansa, kunhan itse sen hyväksyy.
Pakopaikastaan voi tiirailla vaivihkaa muuta elämää
ja palata "muina miehinä" taas jatkamaan omaansa,
vaikkei olisikaan "mies".
Joskus vaan se pakeneminen on ainoa keino selviytyä
ja jatkaa taas entistä, 
tai lähes entistä.

Sairaus, vanheneminen, yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, työttömyys, rahattomus, epäonnistumiset elämässä;
 kaikkea  voi kokea ja silti selvitä.

Minä pakenin nyt tyhjää aikaa.



 Kokeilin suurkaupunkia, yksin.
Kukaan ei minua tuntenut,
kaikki oli vierasta.
Tyhjä aika tuli mukaan ja se tuntuikin hyvältä, eikä kukaan kysellyt "Mitä sinä nyt teet kun  .  . .

Ensimmäisenä päivänä oli koko ajan eksyneenä,
kuten aina.
Ilmansuunnat eivät sano mitään,
katujen nimien lukemisessa menee aikaa
eivätkä ne jää mieleen.
Nähtävyydeltä toiselle kääntyy väärään suuntaan
ja katujen alla olevat tunnelit eivät viekkään
ihan siihen, mihin luulin.

Toisena päivänä on helpompaa, hieman.
Nautin jo siitä, että oudon korttelin takana onkin se
jota etsin!

Kielitaitoni (taidottomuuteni) on usein ongelmaksi
mutta olen aina selvinnyt jotenkin,
eikä ihan kaikkia mokia tarvitse kertoa.

Tykkään pällistellä ihmisvilinää omaan tahtiini,
 kulkien  jaksamiseni mukaan.
Kaikessa kuluu aikaa ja kohta huomaa illan koittavan.
Samalla saa huomata voimansa ja kroppansa rajat,
ei mikään enää entisellään!
Mieli sentään on valoisa ja uskonkin sen rapistuvan vähiten.

Tämä, 
ja kaikki muutkin yksinäiset "pakomatkat",
 joita olen vuosien varrella tehnyt, 
voin niputtaa saman otsikon alle;
"tyhjää aikaa".

Tyhjä aika on tekemättömyyttä,
yksinäisyyttä ja ties mitä edellisistä mietityistä,
ei sen kummempaa.
Se on sama aika, oli missä oli,
karkumatka ja paluu lähes entiseen
ja
tuntui hyvältä.












lauantai 26. elokuuta 2017

TYTTÖKERHO

"Tyttis"


Siinä se on.
Tyttökerho.
Ikä, eikä koko rajaa "tyttiksessä".
Ne ovat muistot ja eletyt  kokemukset, yhteiset itkut ja ilot, sekä 
tämän päivän uudet aatteet.
Arki. sitähän me elämme.
Kaikilla meillä on kuitenkin oma, erilainen arkemme.

Minulla on oikeastaan kolme eri tyttökerhoa,
emmekä me ole enää mitään tyttöjä. keski-ikä on ,
no lasken myöhemmin.

Onko jotakin parempaam ehdottaa, kuin tyttis ?
Se on kuin Martat, tai Lotat, 

Onko ukoilla ukkiksia"
Jos ei, niin miksi
 ?
Tyttikset on kova juttu.




Joskus vierähtää  paljon aikaa tapaamisten välillä
eikä se haittaa yhtään.
Toki kuulemme toisistamme aina jotakin,
vaikkei olla nenätysten.

Viimeaikoina tapaamiset alkavat kuntoinventaariolla,
koska aina on kertynyt uutta remppaa kullekkin
ja ne on tietty tuotava vertailuun.
Jonkin verran myös lääkitykset on saatava päivitettyä.
Ne, joilla on puoliso, huolehtii  myös kumppanin "terveiset".

Joskus me paneudumme menneisiin, 
kuka muistaa mitäkin.
Rahasta me emme juurikaan puhu, se on tarpeetonta.
Ei raha, vaan siitä puhuminen.

Me, jotkä "kässäilemme" meillä on siinä oma laaja alueemme,
mutta ei kilpaumielessä.


Tapaammeko kodeissamme, vai muualla,
se riippuu porukasta.
Teemme ruokaa yhdessä, tai istahdamme kuppilaan,
kaikki käy.

Ne, joilla on "meirämmiäs", tapaaminen on mukavaa 
kaupungilla, ei miehen tarvitse lähteä kotoaan pois,
kun naiset tulee.
Ja miehethän eivät kuulu tyttikseen!



Joitakin vuosia sitten jaksoimme mennä jopa laivareissulle
isomman ryhmämme kanssa.


Nyrrupee jallaat oleenkaikilla ikääntyneemmät kumme itte.
Sevähärrajottaa!

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Paratiisit

Paratiisit?

Kesän tullessa ne kaikki avautuvat meille kutsuvasti.
Kuka tarttuu mihinkin täkyyn ja kokee sen omakseen.
Yksinäiset, 
nuoret ja vanhat -
lapsiperheet, kaikenkarvaiset 
(uus - ja uusio)
elämänsä seikkailijat,
Liittoutuneet iäksi,
tai juuri avioituneet,
                                               en nyt enää keksi.
No, mökkinsä juuri myyneet.

Kaikilla meillä on tarve kokea taas jotakin erinomaista
"Kesäparatiisissa".
Jonkun paratiisi on huvipuistossa tai laivamatka johonkin,
se voi olla metsässä tai uimarannalla.
Joku tuntee autuutta terassien avautuessa,
joku taas viihtyy ostosparatiisissa.

Minä luovuin kesäparatiisistani.
Se oli kyllä enemmän, kuin kesää varten nämä vuodet,
mutta tuli aika.

Olen aikaisemminkin elänyt ilman omaa kesäparatiisia.
Siinä ei ollut mielestäni puutetta mistään.
Elämäni oli ihan kelvollista uimarantaelämällä ja kaikenlaisilla muilla kesäaikaan kuuluvilla tapahtumilla.

Syksykin tuli sieni - ja marjametsineen
tekemään luonnonparatiisista todellisen.
Eihän näitä nimetty - elettiin vain,
eivätkä ne makasneet juuri mitään.

Koirakin osasi tuoda minut autoni luo, kun olin "vähän" pois kartalta.
Kiitos Yma ja Hessu ja Maija.

Nyt katselen paratiisipaikkoja netin kautta ja
niitähän on rajattomasti kaikkine houkutuksineen.
Pari reissua on jo varattu.




Kesämme ovat, mitä ovat,
mutta meidän kesiämme kuitenkin.
Syksy ja talvi houkuttavat lähtemään pois lämmittelemään
varsinkin kalsean kesän jälkeen.
Minä en pidä talvesta, mutta ehkäpä sen kestää paremmin
"kahden kesän " jälkeen, kun ottaa syksyn avuksi.
katsotaan.

Kuitenkin tämä kesä, ilman paratiisiani on rauhoittanut mieleni tähän hetkeen, johon mahtuu jotakin muuta jos suostun antamaan tilaa uudelle.
Mitä se sitten onkin, uutta vai vanhaa.



Kurkistus !


perjantai 7. heinäkuuta 2017

ja kaappikin on sekaisin .

KASAT


Kasaantuuko kenelläkään muulla  kankaita pinoksi asti ?
 Pienissä pinoissa voi olla jotakin ihanaa kangasta
jolle ei ole löytynyt vielä käyttöä
tai itse värjättyjä tilkkusia.
Vanhan lakanan nimikointi ja reunapitsi  
saattaa joskus olla tosi tarpeen,
kunhan aika on kypsä.

Kun olen ommellut jonkun vaatteen,
siitä jääneet tilkut on ehdottomasti otettava talteen.
Myöhemmin kaduttaa kuitenkin.

Anoppini  sanoi aikoinaan ; " Aika tavaran kaupittaa".
Mielestäni se pitääkin  paikkansa, mutta minulla on varmaankin ryöstäytynyt tuo sanonta hyppysistä.

Aika on muuttunut ja kaikilla on kaikkea.
Kukaan ei käännä vanhaa ulsteria miniän kävelypuvuksi,
kuten anoppini teki.
Eihän kukaan tee enää vanhasta uutta.
(Paitsi minä, käänsin yhden kesälempipuseroni)

Olen kyllä säästänyt joitakin vaatteita  -  jos "satun" laihtumaan
 niin voin ottaa ne taas käyttöön
ja ehkä tuunatakin niitä.

Mutta ne kangaskasat,
niistä on todella vaikeaa erota.
Olen käännellyt ja viikkailut kaikkia aarteitani
ja ihmetellyt; "ai, tämäkin on täällä . . . .



Onni on se,
että voin tehdä kaiken vain yksin,
eikä koko kauheus paljastu.
Yllätyn jopa itse löydöistäni ja siitä taas seuraa
tarve säilyttää ainakin jotakin tärkeää.
Eihän niitä kaikkia voi kaseerata pois.

Sitten käykin niin,
että pois käärityistä siirtyykin takaisin jotakin -
jospa satun kohta kuitenkin tarvitsemaan -
Tai, ei kun pois !

Ei ihme, että tähän suttaantuu aikaa.
Olisko sittenkin vaan suoraan heittänyt poistoihin?
Katsomattako?
Ei nyt sentään,  tämähän on eroprosessi.

Tämän kesän parveke sai uusvanhan ilmeen,
 olin säästänyt ruskea-valkoraitaiset vanhat sohvanpäälliset.
Löytyivät kasasta!


Tosi hyvä sijoitus.

Tämän projektin aika oli nyt,
saattaa olla, että jotakin nyyttiä kaipailen,
ehkä anorakin tekelettä, samettihameen alkua,
ratkottua pellavamekkoa .. .. ..
ei niistä tullut .

Aloitetut tilkkutyöt saavat mennä.
Eilen olisin tarvinnut jonkun laittamaan langan neulansilmään.

Elämä on vähän vaikeutunut
mutta luulot on vielä kohillaan.
Minun sisäinen olemukseni ei ole sopeutunut ikääni.

Totuttelen






tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ei itku auta markkinoilla

Muutos



 Sade ropisee ikkunalaudoissa ja liikenne menee sinne,
 mihin on menossa.
Minä en mene mihinkään nyt,
vaikka suunnitelmiakin oli.
Kasseja ja pakaaseja on vielä selvittämättä.
 Vintti - se alakerran häkki on pituuteni verran kasvanut mittaa.
Joskus, sitten oikeana sadepäivänä, menen sinne tekemään jonkinlaisen ihmeen.
Siellä on mm. lapsenlapsen kymmenen kesän ihanat lelut, jotka olen aikonut säilyttää.
Siis hullua, sekin, - kö ?


Ei haittaa, se on juuri minun oikeaa elämääni,
sillä en osaa hävittää "tärkeitä".
Siksi tuota tavaraa on aina niin paljon.
Kyllähän niitä joudun karsimaankin, mutta en nyt.

Arki muutenkin muuttuu melkoisesti.
Monta hyvää - ja mukavaa tuttavaa jää pois kesäarjesta.
 .Lemmikkitiellä muuttui asukas
ja minä jätän muistot ja hyvän mielen päällimmäiseksi
ja kuorrutan sen vielä helpotuksen tunteella.
Puutarhatyöt jäävät taakse.


Tämä on (ollut) hyvä Kesäkoti
  
Kaikki ne kasvit, joita olen vaalinut 
ja lisäämällä kasvattanut,
 jäävät nyt toiselle puutarhurille.
Hän tekee palstastaan sellaisen, joka on hänelle sopiva,

Nyt se on ohi - koettu - toteutettu haave!  
Uusi, erilainen
 kesän arki edessä.


"Kyttääjämummokin"  pääsee lomille.




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

LUOPUMINEN




Elämässä on aikoja, jolloin pakostakin joutuu luopumaan. 
Joku voi luopua hyvinkin kevyesti,
jos asia on miltei merkityksetön
ja luopuminen voi helpottaa  myös elämää.

Raskainta on tietenkin läheisestään luopuminen,
usein se tuleekin yllättäen.

Haaveesta luopuminen on oma asiansa,
voi etsiä uuden haaveen,
jonkun korvaavan.
Jos on saanut haaveensa  toteuttaa
ja nauttinutkin  siitä,
silloin kaikesta luopuminen kirpaisee .
Mutta onhan se haave kuitenkin toteutunut ! 

Niin on minukin kohdallani, nyt.
"Paratiisistani"  luopuminen on tässä ja nyt.

On monta asiaa, jotka vaikuttavat.
Ikä tekee tepposiaan ja kroppa ränsistyy koko ajan.
Sitä vain mielessään kummeksuu, kun ei enää 
jaksa samalla tavalla, kun ennen . . . .
Ystäväni tokaisi ihmettelyihini; "Ethän ole enää niin nuorikaan, kuin ennen."
Siinä se.
Puutarhan kasvit tarvitsevat aina oman hulenpitonsa ja siitä ei voi laistaa.
Kevät- ja syystyöt käyvät jopa voimille.
Jos voisi - jättäisinkö kaiken sikseen - antaisi vain rehevöityä ?
NO en.


Nyt olen valmistautunut  
uudelleen kaupunkilaiseksi,(?)
joka nauttii muustakin, kun maan möyrimisestä
 ja lapiolla kaivamisesta.
 Osaan sen kaiken ennestään.
Olen kaupunkilainen.
Silti kirpaisee kipeästi.

Olen kasvattanut perunaa ämpärissä ja pitänyt sadonkorjuujuhlan
keittämällä ne erikokoiset perunat.
Tunnelma syntyy niin pienestä

Pieniä  itkunpirauksia tulee, en voi välttää.
Todellinen luopuminen ja myöhemmin  ikävä on edessä.
Tunteet ovat.

Jotakin ehkä mahtuu nyt tilalle ! ?
Lepoa  ja nauttimista?

H Ö H !

enminätiiä


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kaukokaipuu


  1. Kevättä rinnassa

Usein kevään kovalla
Hauska sanonta
minusta alkaa kaivautua kaipuuta jonnekkin.
Siinä ei synny oikeaa osoitetta,
tulee vain halu mennä muualle, johonkin,
mieluiten lämpimään.
Sinne missä aurinko kuumottaa,
laineet pärskivät ja varpaita voi haudata hiekkaan.
Niitä paikkojahan on.
  Olen mennyt ikäänkuin kevättä vastaanottamaan.

  Paikalliset ovat usein paksuissa "kevätvaatteissaan" ja  turisti herättää kummeksuntaa vähissä pukeissa.

Usein onkin käynyt niin,
 että vilustuminen siitä on
seurannut.

Mutta muisti pettää joka kerralla.

Se vaan "ON ihanaa, kun aurinkoinen paistaa !"

Sellainen ihmisten töllääminen
ja toisten arjen seurailu on vaan kiehtovaa,
vaikka ei ymmätäisi sanaakaan.

Ja omat reissut, kulkeminen
ja siihen liittyvät pikku jutut ovat tosi hauskoja
myöhemmin muisteltavaksi. 

En nyt muista, olenko kertonut violetista Mari-paidasta,
joka lensi ohiajavan bussin ikkunasta.
Minun t- paitani!

Istuin paitani päällä bussia odotellessani mutta
kyllästyin odotteluun ja päätin lähteä kävellen.
Unohdin paidan ja joku oli ottanut sen talteen ja nähdessään minun taapertavan tien viertä -
vippasi sen vauhdissa ikkunasta
 ja paita palasi omistajalleen.
Koskahan olisin itse osannut kaivata?


Olen matkustellut aika olemattomalla kielitaidolla varustettuna.
Olen silti saanut reissuistani paljon.

Silloin, kun matkakumppani on kielitaitoinen,
minä olen täysin mykkä,
pienikin uskallus häipyy.

Eilen kaukokaipuu hieman lisääntyi,
kun katselin "Vain elämää".

Kaunis Mijaksen kaupunki toi mukavat muistot -



Jatkan haaveilua.