tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ei itku auta markkinoilla

Muutos



 Sade ropisee ikkunalaudoissa ja liikenne menee sinne,
 mihin on menossa.
Minä en mene mihinkään nyt,
vaikka suunnitelmiakin oli.
Kasseja ja pakaaseja on vielä selvittämättä.
 Vintti - se alakerran häkki on pituuteni verran kasvanut mittaa.
Joskus, sitten oikeana sadepäivänä, menen sinne tekemään jonkinlaisen ihmeen.
Siellä on mm. lapsenlapsen kymmenen kesän ihanat lelut, jotka olen aikonut säilyttää.
Siis hullua, sekin, - kö ?


Ei haittaa, se on juuri minun oikeaa elämääni,
sillä en osaa hävittää "tärkeitä".
Siksi tuota tavaraa on aina niin paljon.
Kyllähän niitä joudun karsimaankin, mutta en nyt.

Arki muutenkin muuttuu melkoisesti.
Monta hyvää - ja mukavaa tuttavaa jää pois kesäarjesta.
 .Lemmikkitiellä muuttui asukas
ja minä jätän muistot ja hyvän mielen päällimmäiseksi
ja kuorrutan sen vielä helpotuksen tunteella.
Puutarhatyöt jäävät taakse.


Tämä on (ollut) hyvä Kesäkoti
  
Kaikki ne kasvit, joita olen vaalinut 
ja lisäämällä kasvattanut,
 jäävät nyt toiselle puutarhurille.
Hän tekee palstastaan sellaisen, joka on hänelle sopiva,

Nyt se on ohi - koettu - toteutettu haave!  
Uusi, erilainen
 kesän arki edessä.


"Kyttääjämummokin"  pääsee lomille.




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

LUOPUMINEN




Elämässä on aikoja, jolloin pakostakin joutuu luopumaan. 
Joku voi luopua hyvinkin kevyesti,
jos asia on miltei merkityksetön
ja luopuminen voi helpottaa  myös elämää.

Raskainta on tietenkin läheisestään luopuminen,
usein se tuleekin yllättäen.

Haaveesta luopuminen on oma asiansa,
voi etsiä uuden haaveen,
jonkun korvaavan.
Jos on saanut haaveensa  toteuttaa
ja nauttinutkin  siitä,
silloin kaikesta luopuminen kirpaisee .
Mutta onhan se haave kuitenkin toteutunut ! 

Niin on minukin kohdallani, nyt.
"Paratiisistani"  luopuminen on tässä ja nyt.

On monta asiaa, jotka vaikuttavat.
Ikä tekee tepposiaan ja kroppa ränsistyy koko ajan.
Sitä vain mielessään kummeksuu, kun ei enää 
jaksa samalla tavalla, kun ennen . . . .
Ystäväni tokaisi ihmettelyihini; "Ethän ole enää niin nuorikaan, kuin ennen."
Siinä se.
Puutarhan kasvit tarvitsevat aina oman hulenpitonsa ja siitä ei voi laistaa.
Kevät- ja syystyöt käyvät jopa voimille.
Jos voisi - jättäisinkö kaiken sikseen - antaisi vain rehevöityä ?
NO en.


Nyt olen valmistautunut  
uudelleen kaupunkilaiseksi,(?)
joka nauttii muustakin, kun maan möyrimisestä
 ja lapiolla kaivamisesta.
 Osaan sen kaiken ennestään.
Olen kaupunkilainen.
Silti kirpaisee kipeästi.

Olen kasvattanut perunaa ämpärissä ja pitänyt sadonkorjuujuhlan
keittämällä ne erikokoiset perunat.
Tunnelma syntyy niin pienestä

Pieniä  itkunpirauksia tulee, en voi välttää.
Todellinen luopuminen ja myöhemmin  ikävä on edessä.
Tunteet ovat.

Jotakin ehkä mahtuu nyt tilalle ! ?
Lepoa  ja nauttimista?

H Ö H !

enminätiiä


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kaukokaipuu


  1. Kevättä rinnassa

Usein kevään kovalla
Hauska sanonta
minusta alkaa kaivautua kaipuuta jonnekkin.
Siinä ei synny oikeaa osoitetta,
tulee vain halu mennä muualle, johonkin,
mieluiten lämpimään.
Sinne missä aurinko kuumottaa,
laineet pärskivät ja varpaita voi haudata hiekkaan.
Niitä paikkojahan on.
  Olen mennyt ikäänkuin kevättä vastaanottamaan.

  Paikalliset ovat usein paksuissa "kevätvaatteissaan" ja  turisti herättää kummeksuntaa vähissä pukeissa.

Usein onkin käynyt niin,
 että vilustuminen siitä on
seurannut.

Mutta muisti pettää joka kerralla.

Se vaan "ON ihanaa, kun aurinkoinen paistaa !"

Sellainen ihmisten töllääminen
ja toisten arjen seurailu on vaan kiehtovaa,
vaikka ei ymmätäisi sanaakaan.

Ja omat reissut, kulkeminen
ja siihen liittyvät pikku jutut ovat tosi hauskoja
myöhemmin muisteltavaksi. 

En nyt muista, olenko kertonut violetista Mari-paidasta,
joka lensi ohiajavan bussin ikkunasta.
Minun t- paitani!

Istuin paitani päällä bussia odotellessani mutta
kyllästyin odotteluun ja päätin lähteä kävellen.
Unohdin paidan ja joku oli ottanut sen talteen ja nähdessään minun taapertavan tien viertä -
vippasi sen vauhdissa ikkunasta
 ja paita palasi omistajalleen.
Koskahan olisin itse osannut kaivata?


Olen matkustellut aika olemattomalla kielitaidolla varustettuna.
Olen silti saanut reissuistani paljon.

Silloin, kun matkakumppani on kielitaitoinen,
minä olen täysin mykkä,
pienikin uskallus häipyy.

Eilen kaukokaipuu hieman lisääntyi,
kun katselin "Vain elämää".

Kaunis Mijaksen kaupunki toi mukavat muistot -



Jatkan haaveilua.



maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vuosia, nuoremmaksiko


Vuosia
ja elämän maku



Ei sitä nuorena edes usko, että voi tulla vanhaksi,
tai siis, melko kauan eläneeksi.
Eikä tämä nytkään tunnu erityisen uskottavalta!
No,
numerot melkein jo hirvittää,
mutta 
minun sisäinen Sirpani  ihmettelee peilikuvaa,
jossa on niin paljon uurteita kasvoilla.

Eihän tätä tarvitse jäädä ihmettelemään!
Elämässä on niin paljon tärkeämpää ihmeteltävää
ja ihastusta.

Tapasin nuoren perheen kauppareissulla.
Isän sylissä oli pieni vauva, täydellinen ihmisen alku !
Uteliaana tapittavat silmät ja pikkiriikkiset huitoivat kädet.

Monet hyvät muistot heräilivät mielessä .

Niitähän on vielä,
kunnes käy niin,
että vanhatkin muistot katoavat pois,
 jonnekkin, mihin lie.

Nyt, kun vielä muistaa,
on mukava palata aikaan, joka oli tärkeä.
Sinne mukaviin,  toiveikkaisiin   ja onnellisiin 
muistoihin.
Nythän se pitää tehdä, kun ne muistot ovat.
Olen kiitollinen monesta, mutta jotakin haluan jättää pois.
Ikäviä  asioita ei tarvitse jäädä muistelemaan ja märehtimään.
Ne eivät tuo mitään uutta, mistä saa voimia.

Oma elämä on muodostunut suurimmaksi osaksi
minun tekemänäni.
Onhan siinä ollut mukana muitakin
mutten voi jäädä syyttelemään ja vatvomaan,
se ei ole eteenpäin elämistä.




Elämä on kuin kääretorttu,
pätkä pätkältä kierros,
aina jotakin hyvääkin sisällä
ja 
se maistuu.


Joskus mietti,
 olisiko joku kierros kannattanut jättää käärimättä,
tai olisiko haave pitänyt toteuttaa juuri silloin.
Tekemisiähän ei voi peruuttaa,
mutta haaveet voi kaivaa esille.

On ehkä liian myöhäistä ja se kannattaa hyväksyä, 
tai sitten juuri sopiva aika nyt.

Kevät on juuri sopivaa aikaa pysähtyä
ja katsoa luontoa ja elämää sinänsä.
Oma napa on tyhjänpäiväinen tuijotettavaksi,
niin tärkeä kapistus, kun se onkin lopulta.

Jokaiselle tulee vastoinkäymisiä ja pettymyksiä,
mutta mikä olisi se pieni "päivän ilo",
jonka jaksaisi kaivaa esiin, juuri silloin, 
kun kun eniten tuntee tarvetta käpertyä vain itseensä.
Se ei voi olla kaukana, koska minähän sitä panttaan
ja haudon apean mielen alla.

Henkilö, jolla on vain vähän aikaa enää,
ei katso oikeudekseen pilata omaa loppuelämäänsä.

Elämän maku
miltä se maistuukaan








lauantai 4. maaliskuuta 2017

Syntymäpäivä


Oli koulupäivä lauantaina, joskus-50 luvulla ja syntymäpäiväni.
Sain lahjaksi nuken, jolle äiti oli virkannut vaatteet punakeltaisilla langoilla.
Muistan sen ilon vieläkin ! 
Tänään, kun sitä muistelen, en usko, että sen ikäisenä nyt  kukaan nykyinen tyttö olisi ilahtunut nukesta, niinkuin minä.
Meiltä puuttui niin paljon, 
nykyään puuttuu ihan jotakin muuta, ja paljon, sanoisinko että enemmän, kuin silloin.

Maaliskuu on syntymäkuuni,  on kevät ja kesää odotellaan.
Luulen, että se on "se jokin" elämässäni ollut aina.
Jotakin on tulossa ! 
Toivoa.
Kun äkisti lasken, siitä on yli kuusikymmentä vuotta, kun vielä leikin nukellani.
En ollut siinä mitenkään erilainen.

Kaikki ne muistot, jotka liittyvät kyseiseen aikaan, tulvahtivat mieleeni, kun joku löysi Facebookissa kotitalonsa kuvan.
Samoissa talorykelmissä olin asunut minäkin muutaman vuoden ja mukavat muistot ovat vieläkin jäljellä.

Muistan "insinöörin", jonka perheeseen syntyi esikoinen. Kakkoskerroksesta tehtiin pyykinkuivaustrissa ikkunasta seuraavaan mäntyyn ja takaisin. Vauvan pyykki vedettiin sisään ikkunasta ja uutta laitettiin narulle kuivumaan.
Sama insinööri avusti minua ja isääni talon kellarin "puukuurissa", kun laskuni olivat vaikeita.
 Kiitos!
Alakerran "Valma" oli taitava piirtäjä.
Hän piirsi minulle monia kuvia ruurupaperile.
Ne sisältivät aivan erikoisia tapahtumia, pihaleikeistä ja monista ihmishahmoista, joita en osaa edes nyt kertoa.
Pihan pyöräilyt ja naruhyppelyt, sekä ruutuvuorot ja vaikka mitä, kauniisti väritettyinä kaikki.
Se on tärkeä muisto vieläkin, minulle piirrettyjä !

Kesä

Posti tuli silloin kaksi kertaa päivässä..
Minä istuin rappusilla ja odotin.
Ajan sävel, Hopeapeili, Suomen kuvakehti, Eeva ja äidille Nyyrikki ja joku muu, (Se oli Sirpale.)
Olin ihastunut kesä- postipoikaan, muistan nimen, mutta en laita sitä tähän.
Istuin rappusilla odottamassa, kun HÄN antoi meille tulevat postit.
Minä, toisella kymmenellä, sinisissä samettilappuhaalareissani, sain kokea jotakin sadunomaista, jota HÄN ei varmaankaan edes noteerannut miksikään.
 Sama se,
 silloin ihanaa ja nyt mukava ja hauska muisto.  
Kaikki ne olivat olemassa ja vieläkin ovat
mukavina ja hupaisina muistoina,
kunhan joku pieni "tökkäys" nostaa ne esiin muistin sopukoista, niinkuin nyt.

Talon takana, se mäki, joka näkyi ikkunasta  on pienentynyt jotenkin, vaikka silloin se oli niin suuri.

Metsikkö, jossa leikimme, on myös kutistunut,  ja oikeastaan uudet rakennukset ovat vallanneet aluetta.


Lähelle tuli kauppa, josta
 äiti lähetti ostamaan  sikuria ja eilistä leipää. 
Ne olivat nöyryyttäviä kokemuksia, vaikka tänään ajattelenkin niistä asioista toisin.
Leipä kasteltiin ja laitettiin uuniin hetkeksi 
ja siitä tuli lähes tuoreen veroista. 
Silloin en tietenkään voinut ymmärtää, kuinka viisasta se 
lopulta oli.

50-uvulla kiersi kauppiaita jotka tekivät lehti-tilauksia ja kaupittelivat malkein mitä vaan.

Meilläkin kävi naishenkilö, jolta äitini tilasi mm. aikakausilehtiä.
 Se oli aika hauska ja mielenkiintoinen tapahtuma ja me lapset tapitimme  silmät kirkkaina ja toiveikkaina.
Saatoimme jopa saada jonkin mukavan uuden jutun.
 Nykyään ajattelen, kuinka meillä oli varaa sellaisiin, moniin lehtiin, joita meille tuli?
Ei nyt tule kuuloonkaan !
Jonkunlaiset koululaukutkin tilattiin "Laukkuryssältä" ja kaikki olivat ´lähes' tyytyväisiä.
Näitä kaikkia muistelen lämmölä ja hyväksyn sen kaiken silloisen tiedon ja osaamisen.
Se oli silloin -
Hyvä nyt.

Alakerrassa asui Tuomet 
Tyyne lauloi, miltei aina, upeasti.
Tottahan toki se kuului yläkertaan.
Tuomen perheessä oli pieni poika Vesa.
Nykyisin mietin, onko Vesa Tuomi se alakerran pieni poika?
Ei ole vielä selvinnyt.
Se oli silloin viiskytluvulla.

Kivat muistot.


. . . eikä tässä kaikki

perjantai 27. tammikuuta 2017

Hauskaa

 Hauskaa



Mikä oikeasti on hauskaa ?
Pitääkö sitä edes miettiä .
Eikö hauska ole itsestäänselvyys, jos se on hauskaa ?

No,
 ei ole.

Toisille on hauskaa muiden 
mollaaminen.
Jotkut nauravat "kuollakseen", kun lapset  satuttavat itseään esim.  "Hauskat kotivideot " ohjelmassa.
 Kun lapsi itkee ja loukka itseään,  kuka ja millainen aikuinen sille nauraa  ?

Sketsit,  jotka on tehty  tarkoituksella joidenkin henkilöiden pilkkaamiseksi, ovat ala-arvoisia hupitarkoitukseenkin.
Hupia ja huvia voi löytää muualtakin ,jos
 on kykyä ja älyä etsiä niitä.
Siihen ei tarvita kenenkään henkilön persoonaa avuksi.
Lahjakkaat ja hyvät näyttelijät voisivat miettiä kohdallaan,
miksi suostuvat moiseen työntekoon.
Onko se oikean työn puutetta.


Oma elämäkin voi olla se  "hupi" , 
se missä viihdyn ja olen lähes onnellinen.
Minä en halua, että minun elämäni on valmiiksi naurettua.
Tiedän itse, missä kohdissa tulee nauraa
ja kuinka remakasti.
Joskus oikein "huvittaa" jotkut tilanteet.
Ei maksa mitään, eikä ole hauska- eikä huviveroa.

Jos haluaa eläytyä jonkun muun elämään,
on olemassa hyviä kertomuksia, näytelmiä ja elokuvia,
joihin voi tutustua.

Tarvitaanko hauskaa ja huvia ?
Tarvitaan,
 mutta aina ei tarvitse olla hauskaa.
Hauskan laatu ratkaisee, ei niinkään määrä.
Kun on viihtyvyyttä ja mukavaa oloa hyvässä seurassa,
sitäkin voi sanoa hauskaksi olotilaksi.
Se on toinen toisensa hauskuuttamista.



Olen elämäni aikana saanut nauttia lasten hauskasta seurasta,
sekä palkalla, että ilmaiseksi.
Sitä hauskaa minä arvostan edelleen,
eikä se ole ollut pelkkää naurua, se hauska.
Se on sisältänyt ilossa elämistä aika paljon.
Elämänilo, ilo elämästä sinänsä,
siinä se joku on.
Sitä ei voi nauraa "kuollakseen" eikä tarvita taustanaurua.

Sen hauskan kun saisi aina ankeaan ja harmaaseen kohtaan takaisin -
sehän on vielä jossakin,
koska haluamme ja meille kelpaa hauska.






Hauskaa jatkoa !


lauantai 14. tammikuuta 2017

Viisastuu



Tasapainotaiteilua

Sitä se nyt on,  sen sain eilen tuntea,
tai oikeammin tänään vielä paremmin,  pohkeissani.
Mökillä käydessäni hiirtenruokintamatkalla, en ollut uskoa koipiani ja piikkikenkiäni, sellaista  taiteilua oli kulkuni.
Puuterilumen alla ropuliaaksi ja liukkaaksi jäätyneet polut
sai kieleni pitämään kurissa , siis keskellä suuta.
Muuten hyvät "aispuukin"  piikit eivät pitäneet ja muutama "mukku" tuli tehtyä.
Tienoo oli hiljainen, eikä näkynyt kuin jänön jälkiä ristiin  ja rastiin. 
Lukot eivät olleet jäässä, joten pääsin sekä mökkiin, 
että varastoon.
Kaikki näytti olevan kunnossa, enkä jäänyt nyt
haaveilemaan, niinkuin tapani olisi.
Tuulikin oli niin pureva ja osui mäelle kaivautuen
toppatakkini alle.
Olin onneksi pukenut kunnolla päälleni.
Viisastuu !


Talvi on usein kaukokaipuun aikaa.
Marraskuun mustat päivät, saavat minut haaveilemaan
lämmöstä ja auringosta.
Usein se onkin jäänyt vain haaveeksi
ja seuraava on sitten paukkupakkasilla.
Tänä vuonna pakkaset ovat vasta tulollaan, jos tulevat.

Lämmöstä- ja auringosta unelmointihan ei maksa mitään,
mutta ei se tuo sitä kokemusta.
Muistelo on vähän enemmän.
Voi muistaa kenkut- tai hupaisat tapahtumat reissuiltaan.
Mukavia asioita on onneksi enemmän ja
pikku kömmähdyksille voi "lämpimikseen" nauraa.

Sellainen tulee mieleeni, kun olin ystäväni kanssa
Unkarissa. Siellä on mm. sellainen luonnonkylpylä,
jossa on terveellisiä mineraaleja vedessä.
Lämmin vesi "tuoksuu" miedosti kananmunalta - ehkä rikkipitoisuutensa ansiosta ja lammikkossa on
  etupäässä  ikääntyviä ihmisiä.

Meitä nauratti ja samalla kummastutti -
kaikilla mustat suuret uimarenkaat,
joiden varassa he lilluivat!
Eivätkö täällä ikäihmiset osaa uida ?

No.
Me reippaat suomalaiset, järvien maasta, näytimme !
Uiskentelimme katseista huolimatta ympäriinsä,
lämmin vesi oli taivaallista ja paikka oli kaunis,

Lammen reunoilla kasvoi kauniita punaisia lumpeita
ja ikävä hajukin oli häipynyt jonnekkin.
Lumpeiden seassa uiskenteli myös "ihania" pieniä
käärmeitä, joten oli parasta polskia keskemmälle.

Uiminen oli aika raskasta ja alkoi yllättäen väsyttää.
Miksei tämä virkistänyt ?

No.
Se selvisi myöhemmin.
Viisastuu.

Mekin otimme seuraavalla kerralla mustat autonrenkaat,
emmekä yrittäneet leveillä uimataidoillamme.
Lilluimme renkaiden avulla ja otimme rennosti,
niinkuin asiaan kuukuikin.

Toivottavasti emme jääneet kovin monen muistoihin,
tai jos jäimme - sai meille nauraa !
Naurattaa vieläkin.
Se oli Hevitz !


Kannatta käydä,
jos sattuu ohi kulkemaan. 
Balaton on myös mukava vesistö.