CORONA ROJA

 Ennen Coronaa Corona Roja

Kuva on otettu hotellin katolta aurinkotasanteelta, Inglesistä Maspalomaksen suuntaan.

Matkailumuisto siis ennen coronaa.

No, ennen lentokone täyttyi suomalaisista etelänmatkaajista, jotka menivät samaan paikkaan, jossa sitten jakaantuivat vaan eri hotelleihin oppaidensa avustamina. Matkaoppaat olivat vastassa lentokentälläkin näkyvin plakaatein. Siellä sai tietää tarkalleen bussin, joka vie omaan hotelliin. Opas oli mukana koko ajan ja kertoi kaikki tärkeimmät ja opasti jopa maahantulopapereiden teossa ja valuutta-asioissa.

Saattoipa vaikka auttaa sisäänkirjoittautumisessakin. Palvelu pelasi ja kaikilla oli turvallista.

Mikkää ei oo, niinko enne. Pitäiskö ? Ei varmaankaan, mutta on mukavan turvallista muistella edes, varsinkin mummon, joka jatkaa samaan tahtiin, vaikka mualima muuttuu. 

Sitten tuli aika, jolloin ei ollut matkatoimistoa, johon mennä. Eikä myös Matkatoimistojen esitelehtiä, joita oli mukava selata ja katsella kauniita ja houkuttelevia kuvia matkakohteista. Mutta tuli NETTI.     Jukranpuju. 

Kaikki näytti enemmänkin kuin hyvältä. Monet kuvat hyvistä kulmista ja matkan voi maksaa heti vaikka korteilla, ja sai itse tulostaa liputkin . Ei tarvinnut vaivaantua mokomaan johonkin matkatoimistoon selvittämään juttuja. Vakuutuksetkin hoitui siinä samassa. Jos halusi ruokaa koneessa tai oli pakaaseja mukana tai halusi hotelliinsa taksikyydityksen, kaikki sujuu.

Kentällä odottaa kyllä haluamasi kyyti.  Jos se on bussi, etsit sen tietty itse, koska opas ei enää puhu suomea.( Numerot ymmärtää ja kirjaimet kertoo riittävästi.) 

Bingo! Löytyi! Menen sisään ja sanon kuluvasti: "Hyvää päivää kaikille !" ( Olisi piänyt sanoa  helou)  koska kukaan ei vastaa, katsoo vain   .   .No, matka jatkuu ja väki vähenee eri hotellien luona. tulee oma etappini, jossa jään ain oana, suuren, korkean rakennulsen luona ja hakeudun respaan asioimaan.

Menee onneksi vanhasta muistista.( Huokaus)

Alan asustella valtavan lomaparatiisin yläkerroksessa ja katselen iltaisin merta ja moottoritien ruuhkaisuutta auringonlaskussa, Maspalomakseen päin. 

Päivällä astelen rantaviivaa ja nautin elämästäni täällä, lämmössä ja auringossa, kun ei särje eikä kolota ja huolet ovat olleet joskus joka päivä läsnä, ei nyt.

 Ihanaa hävitä tähän kaikkeen, eikä kukaan tunne ja samalla on kaipaus, että joku edes tulisi, tuttu. Kohta se häipyy mielestä hulluna toiveena pois ja tätähän minä lopulta en edes halua, (uskalla)

Kun Supermarketti on alakerrassa ja rantaan on muutama sata metriä jos viitsii satella ensin tarvittavat portaat, koska linnuntietä ei voi mennä näppärä seitenvitonen  mummokaan.

RIISIÄ

Riisiä, taas.

Olen ihastunut riisiin, 

Riisistä tehdyt syötävät on aina kelvanneet .

Risottoon lapseni kyllästyivät,

minä en.

Ajattelin vain ravita ja ruokkia heidät.

tietenkään lapset eivät voikkaan ymmärtää

Lapsenlapseni, kohta 14 vuotias poika aina syö sen mitä annokseen kuuluu. Hän on siis "hyvä" syömään. Tietenkin nälkäinen syö, eikä valita edes laadusta. Se on varsin ilahduttavaa, kun ruoka kelpaa.

Sen jälkeen, kun hän muutti koulua ja samanaikaisesti myös kotia, selvisi, ettei hän syö kouluruokailussa, tai siis ei mene syömään. 

Järkytys, joka selvisi melkein vahingossa, koska kukaan muu ei kysellyt, paitsi mummi.  Suuri koulu ja paljon entuudestaan  tuntemattomia oli varmaankin sijaiskodissa asujalle ja lastenkotiin muuttaneelle pojalle ihan liikaa. Ihan liikaa oli varmaan moni muu asia jo ennen tuota kohtaa elämässä. Raskasta edes ajatella ja raskasta huomata, ettei asioille ole voinut, eikä paljon nytkään voi

mitään. Ja tehtyjä ei saa tekemättömiksi koskaan. Ei auta, vaikka olisi kuinka hyvä syömään jos elämäntilanne muuttuu niin, ettei kuulu joukkoon jossa uskaltaa syödä.                                                

  Jos on käyttäytynyt niin, että muut ovat nostaneet kädet pystyyn, siinä jää kyllä aika yksin, vaikka paikka löytyisi "uudesta" kodista, jossa lopulta on ammattitaitoisia ihmisiä. Vaikka saa oman kaapin ja sänkyyn ei tule muita viikonloppulapsia, jos itse on vaikka mummilassa, eikä siksi juuri mennä mummille, kun tulee muita yökylään. 

Kummallista, että omasta riisimieltymyksestäni lähti tämä vyyhti hetkeksi purkaantumaan ja kesken jää taas, toistaiseksi.

Luulen, että riisinsyönti muodossa tai toisessa tuo mieleen aina tämän pojan kanssa sushin teon ja syömisen. Siihen liittyy paljon hyviä ja iloisia asioita, jos sitten taustalla on ollut paljon huolta ja surua Hänen aikaisemmasta elämästään.   Lisänä on se, että Hänestä on ollut paljon, paljon iloa, ja toivottavasti tulee olemaankin.          

                                                               

Matkailu avartaa

 Ensikokemus ulkomaihin oli tietenkin ruotsin reissu vanhempieni luokse, mutta sitä en nyt muistele.

Tulee mieleeni ystäväni Kaijan kanssa tehty Bulgarian matka. Miksi juuri Bulgaria, sitä en muista, enkä lentomatkaakaan edes kunnolla. Lensimme Varnaan ja sieltä Nessebariin, joka oli rantakohde. 

Vietimmekö me rantaelämää - oliko uimapuvut ?

Jotkut korkeat, valkoiset kukat muistan nähneeni ensimmäistä kertaa silloin ja niiden tuoksu oli huumaava ja ihmeellinen.

Pitänee ottaa yhteinen muistelohetki joskus ja selvittää, kuinka kaikki lopulta tapahtui. 

Mieleeni palautuu aamiaispaikka, jossa oli hirveä huiske ja väenpaljous. Oudonnäköiset suuret leivänpaahtimet ja marmelaadi kulhot, sekä kamalanmakuinen kahvi paksuista, valkoisista kupeista.

Kaikkialle sai jonottaa ja kun pääsit kohdalle, saatoit kaapia viimeisiä juustosiivuja tai rasvaisia makkarapaloja.

Ei mitään tutuntuntuista missään ja outo haju nenässä koko ajan.

Selvisimme hengissä kuitenkin kaikista syömisistä ja muista huolimatta, kuten varmaan monet muutkin turistit.

Jonkinlaisen opastetun retken teimme lähiluostariin ja johonkin ruusutarhalle, joista muistan ottaneeni jokusen valokuvankin.  Bussimatka Sofiaan ei meinannut ensin oikein onnistua, kun tiketin  ostamisessa oli jotankin häikkää, rahamme ei kelvannut. Kioskinmyyjä kimitti kovalla äänellä " stotinka, stotinka" eikä seteli  kelvannut. Mikä ihmeen stotinka ? 

 Jono alkoi ärsyyntyä takanamme, kunnes eräs hopeahampailla hymyilevä riuska täti työnsi sormensa kukkarooni ja napautti sieltä tiskiin kolikot ja tiketit tuli.  Selvisi sitten, että meillä oli liian suuri seteli moiseen hankintaan. Sitä haluaa ensin vähän "rikkoa" rahaa ja tutustua mitä sillä saa , mutta tuossa se ei käynyt. 

Päästiin bussin kyytiin ja vietimme päivää Sofiassa, muistaakseni ilman sen kummempia kommelluksia.  Illaksi kotiin !

"Kotona" selvisi, että se vuoro olikin viimeinen, jolla sinä päivänä pääsi.

Mitähän jos .   .   .

Sen verran vielä muistelen, että mitään matkalaukkua minulla ei ollut silloin olemassa, luultavasti matkatavarani olivat mahtuneet johonkin kassiin. No, sehän oli vain viikko.