Pitkä aamu.
Huonon, levottoman yön jälkeen yrittää venyttää untaan, mutta eihän se onnistu. Pillerit ensin ja puuroa ja kahvia puolen tunnin jälkeen.
Kyllä tämä tästä, kunhan on lehti luettu ja eilinen suunnitelma otettu käyttöön. Hautakynttilät ovat jo repussa eiliseltä valmiina, katsotaan vaan varpaisiin villapehmusteet ja hyvät kengät sekä kosteuden kestävä takki. Edellisen yön unet vielä mietittävät, mutta ei nyt.
Tykkään bussimatkoista. Ei ehkä kaupunkiliikenteen niinkään, mutta pidemmät reissut ovat olleet mukavia.
Nyt mieltä ylensi tapaus, kun kuljettaja seurasi, että pääsin istumaan penkkiin ennen lähtöä. Näin sen peilistä ja nyökkäsin! Harvinaista !
Saman reissun aikana kolme muuta "keppimummoa" sai saman kohtelun. Arvostan. Aion antaa palautetta.
Muistelemmeko pyhäinpäivänä vain tiettyjä läheisiämme, vai mahtuuko siihen katraaseen kaikki tuntemamme ja elämässämme piipahtaneet "pois nukkuneet" ihmiset?
Meneekö jossakin raja ?
Ja miksi emme voi sanoa kuolleet?
"Uuteen kotiin-taivaaseen-iäisyyteen-toiselle puolelle-tähtien taa " ym.
Ajattelin näitä mennessäni viemään kolmea kynttilää hautausmaalle.
Kävin ensin isän hautapaikalla. Se on pieni uurnapaikka, joka on suojelualue, eikä siihen enää haudata. Veljeni olisi halunnut päästä samaan uurnahautaan kuoltuaan, mutta se ei onnistunut. Tähän liittyi "pieni" riidanpoikanenkin. Hänen uurnansa on nyt äidin hautapaikassa.
Sytytin pitkän kynttilän ja laitoin sen isompaan lyhtyyn. Mietin, mitä mietin.
Kävelin etelärinteelle, jossa useinkaan en käy. Siellä ovat entinen mieheni vanhempineen sekä isovanhempineen. Veljen sekä vaimon uurnat on myös sukuhaudassa.
Näitä tuumiessani tulin pääkäytävälle ja yllättäen vastaan tulee kummityttöni ! Syliinkaappaus ! Liikaa aikaa tapaamisista ja huono kummitätiomatunto! Nolottaa, mutta tuntuu lämpimältä silti. Jälleennäkemisen jutusteluniloa ja itkusilmää, ei voi ymmärtää. Aika on tehnyt tehtäväänsä, eikä sitä meinaa päästä ajattelemasta, missä aika meni, kun ei . . .Mukava tapaaminen, pieni "ilosilmä" Minnan rattaissa ja ihmisiä ympärillä, kellä mitäkin .
Äidin haudalle vein pitkän kynttilän, joten vaihdoin Mirjan isälleen tuoman lyhyemmän toiseen lyhtyyn. Sekalaisia ajatuksia sekalaisesti.
Tällä viikolla on ajatteluttanut ystäväni Mairen kuolemaa. Kävin Viola kodissa häntä katsomassa ja järkytyin ihmisen viimeisistä elämänvaiheista, millaisiksi ne voivatkaan tulla. Kun elämä alkaa olla harhojen ja tuskaisuuden vallassa, onko se enää mitään elämää ?Tämä ajattelu ei varmaankaan koskaan helpotu kohdallamme.
Mietityttää samalla tuttavan kohtaaminen. Hänen vuosikymmeniä sitten syöpäsairaus uusiutui taas. Miksi ?
Menen kotiini ja olen kiitollinen elämästä.
Soitan läheisilleni ainakin.
