Vuosia, nuoremmaksiko

Vuosia

ja elämän maku

Ei sitä nuorena edes usko, että voi tulla vanhaksi,

tai siis, melko kauan eläneeksi.

Eikä tämä nytkään tunnu erityisen uskottavalta!

No,

numerot melkein jo hirvittää,

mutta 

minun sisäinen Sirpani  ihmettelee peilikuvaa,

jossa on niin paljon uurteita kasvoilla.

Eihän tätä tarvitse jäädä ihmettelemään!

Elämässä on niin paljon tärkeämpää ihmeteltävää

ja ihastusta.

Tapasin nuoren perheen kauppareissulla.

Isän sylissä oli pieni vauva, täydellinen ihmisen alku !

Uteliaana tapittavat silmät ja pikkiriikkiset huitoivat kädet.

Monet hyvät muistot heräilivät mielessä .

Niitähän on vielä,

kunnes käy niin,

että vanhatkin muistot katoavat pois,

 jonnekkin, mihin lie.

Nyt, kun vielä muistaa,

on mukava palata aikaan, joka oli tärkeä.

Sinne mukaviin,  toiveikkaisiin   ja onnellisiin 

muistoihin.

Nythän se pitää tehdä, kun ne muistot ovat.

Olen kiitollinen monesta, mutta jotakin haluan jättää pois.

Ikäviä  asioita ei tarvitse jäädä muistelemaan ja märehtimään.

Ne eivät tuo mitään uutta, mistä saa voimia.

Oma elämä on muodostunut suurimmaksi osaksi

minun tekemänäni.

Onhan siinä ollut mukana muitakin

mutten voi jäädä syyttelemään ja vatvomaan,

se ei ole eteenpäin elämistä.

Elämä on kuin kääretorttu,

pätkä pätkältä kierros,

aina jotakin hyvääkin sisällä

ja 

se maistuu.

Joskus mietti,

 olisiko joku kierros kannattanut jättää käärimättä,

tai olisiko haave pitänyt toteuttaa juuri silloin.

Tekemisiähän ei voi peruuttaa,

mutta haaveet voi kaivaa esille.

On ehkä liian myöhäistä ja se kannattaa hyväksyä, 

tai sitten juuri sopiva aika nyt.

Kevät on juuri sopivaa aikaa pysähtyä

ja katsoa luontoa ja elämää sinänsä.

Oma napa on tyhjänpäiväinen tuijotettavaksi,

niin tärkeä kapistus, kun se onkin lopulta.

Jokaiselle tulee vastoinkäymisiä ja pettymyksiä,

mutta mikä olisi se pieni "päivän ilo",

jonka jaksaisi kaivaa esiin, juuri silloin, 

kun kun eniten tuntee tarvetta käpertyä vain itseensä.

Se ei voi olla kaukana, koska minähän sitä panttaan

ja haudon apean mielen alla.

Henkilö, jolla on vain vähän aikaa enää,

ei katso oikeudekseen pilata omaa loppuelämäänsä.

Elämän maku

miltä se maistuukaan

Syntymäpäivä

Oli koulupäivä lauantaina, joskus-50 luvulla ja syntymäpäiväni.

Sain lahjaksi nuken, jolle äiti oli virkannut vaatteet punakeltaisilla langoilla.

Muistan sen ilon vieläkin ! 

Tänään, kun sitä muistelen, en usko, että sen ikäisenä nyt  kukaan nykyinen tyttö olisi ilahtunut nukesta, niinkuin minä.

Meiltä puuttui niin paljon, 

nykyään puuttuu ihan jotakin muuta, ja paljon, sanoisinko että enemmän, kuin silloin.

Maaliskuu on syntymäkuuni,  on kevät ja kesää odotellaan.

Luulen, että se on "se jokin" elämässäni ollut aina.

Jotakin on tulossa ! 

Toivoa.

Kun äkisti lasken, siitä on yli kuusikymmentä vuotta, kun vielä leikin nukellani.
En ollut siinä mitenkään erilainen.

Kaikki ne muistot, jotka liittyvät kyseiseen aikaan, tulvahtivat mieleeni, kun joku löysi Facebookissa kotitalonsa kuvan.

Samoissa talorykelmissä olin asunut minäkin muutaman vuoden ja mukavat muistot ovat vieläkin jäljellä.

Muistan "insinöörin", jonka perheeseen syntyi esikoinen. Kakkoskerroksesta tehtiin pyykinkuivaustrissa ikkunasta seuraavaan mäntyyn ja takaisin. Vauvan pyykki vedettiin sisään ikkunasta ja uutta laitettiin narulle kuivumaan.

Sama insinööri avusti minua ja isääni talon kellarin "puukuurissa", kun laskuni olivat vaikeita.
 Kiitos!

Alakerran "Valma" oli taitava piirtäjä.

Hän piirsi minulle monia kuvia ruurupaperile.

Ne sisältivät aivan erikoisia tapahtumia, pihaleikeistä ja monista ihmishahmoista, joita en osaa edes nyt kertoa.

Pihan pyöräilyt ja naruhyppelyt, sekä ruutuvuorot ja vaikka mitä, kauniisti väritettyinä kaikki.
Se on tärkeä muisto vieläkin, minulle piirrettyjä !

Kesä

Posti tuli silloin kaksi kertaa päivässä..

Minä istuin rappusilla ja odotin.

Ajan sävel, Hopeapeili, Suomen kuvakehti, Eeva ja äidille Nyyrikki ja joku muu, (Se oli Sirpale.)
Olin ihastunut kesä- postipoikaan, muistan nimen, mutta en laita sitä tähän.
Istuin rappusilla odottamassa, kun HÄN antoi meille tulevat postit.
Minä, toisella kymmenellä, sinisissä samettilappuhaalareissani, sain kokea jotakin sadunomaista, jota HÄN ei varmaankaan edes noteerannut miksikään.
 Sama se,
 silloin ihanaa ja nyt mukava ja hauska muisto.  

Kaikki ne olivat olemassa ja vieläkin ovat
mukavina ja hupaisina muistoina,
kunhan joku pieni "tökkäys" nostaa ne esiin muistin sopukoista, niinkuin nyt.

Talon takana, se mäki, joka näkyi ikkunasta  on pienentynyt jotenkin, vaikka silloin se oli niin suuri.
Metsikkö, jossa leikimme, on myös kutistunut,  ja oikeastaan uudet rakennukset ovat vallanneet aluetta.

Lähelle tuli kauppa, josta
 äiti lähetti ostamaan  sikuria ja eilistä leipää. 
Ne olivat nöyryyttäviä kokemuksia, vaikka tänään ajattelenkin niistä asioista toisin.
Leipä kasteltiin ja laitettiin uuniin hetkeksi 
ja siitä tuli lähes tuoreen veroista. 
Silloin en tietenkään voinut ymmärtää, kuinka viisasta se 
lopulta oli.

50-uvulla kiersi kauppiaita jotka tekivät lehti-tilauksia ja kaupittelivat malkein mitä vaan.
Meilläkin kävi naishenkilö, jolta äitini tilasi mm. aikakausilehtiä.
 Se oli aika hauska ja mielenkiintoinen tapahtuma ja me lapset tapitimme  silmät kirkkaina ja toiveikkaina.
Saatoimme jopa saada jonkin mukavan uuden jutun.
 Nykyään ajattelen, kuinka meillä oli varaa sellaisiin, moniin lehtiin, joita meille tuli?
Ei nyt tule kuuloonkaan !
Jonkunlaiset koululaukutkin tilattiin "Laukkuryssältä" ja kaikki olivat ´lähes' tyytyväisiä.
Näitä kaikkia muistelen lämmölä ja hyväksyn sen kaiken silloisen tiedon ja osaamisen.
Se oli silloin -
Hyvä nyt.

Alakerrassa asui Tuomet 
Tyyne lauloi, miltei aina, upeasti.
Tottahan toki se kuului yläkertaan.
Tuomen perheessä oli pieni poika Vesa.
Nykyisin mietin, onko Vesa Tuomi se alakerran pieni poika?
Ei ole vielä selvinnyt.
Se oli silloin viiskytluvulla.

Kivat muistot.

. . . eikä tässä kaikki