Silloin kun ostin pikku mökkiseni
oli myös kevät.
Olin juuri tullut matkalta Sisiliasta,
enkä ollut mitään vailla,
paitsi rahaa tietysti.
Tytär soitti ja sanoi:"sinun näköisesi
mökki" on myytävänä Nekalassa, mene katsomaan!
Ei kiinnostanut,
ei ole rahaa,
ei nyt.
Niinhän siinä kävi, että olin "myyty"
nähtyäni paikan,
kun lopulta viitsin käydä katsomassa.
Ja siitä alkoi sisustus !
Yhdeksäs kesä alkaa
ja koko ajan olen ollut tyytyväinen
ja mökkini,
(minun ja pankin)
on antanut elämiseeni voimia
ja sisältöä.
Näin vanhana vasta ymmärrän,
mitä monivuotinen haaveeni olisi voinut tuoda
jo ajat sitten tämän saman.
Mutta kun se ymmärrys on aina vähän viiveellä elämässä.
Aina.
Kohta, lähitulevaisuudessa,
tulee luopumisen aika.
Valmistaudun siihen rauhassa
ja mietin uutta tilalle.
Olen jo vaihtanut kodin joka voisi auttaa
siirtymistä "helpompaan viljelyyn"
Vanha nainen ei jaksa enää uurastaa
ja
vääntää aamusta iltaan haluamaansa projektia.
Sehän on päivänselvää.
Luulo ei kanna korttakaan!
Olen sitkeää tyyppiä, mutta sitkokin voi murtua.
Nautin mökistäni ja palstastani.
Tämä talvi vei monet kasvit harmikseni,
mutta istutan uutta tilalle
ja iloitsen selviytyneistä sinnittelijöistä.
Se on elämää.
Unikot taas jo nuputtavat
ja ehkäpä huomenna omenapuut jo avaavat vaaleanpunaiset nuppunsa valkeiksi kukiksi?
