RIISIÄ

Riisiä, taas.

Olen ihastunut riisiin, 

Riisistä tehdyt syötävät on aina kelvanneet .

Risottoon lapseni kyllästyivät,

minä en.

Ajattelin vain ravita ja ruokkia heidät.

tietenkään lapset eivät voikkaan ymmärtää

Lapsenlapseni, kohta 14 vuotias poika aina syö sen mitä annokseen kuuluu. Hän on siis "hyvä" syömään. Tietenkin nälkäinen syö, eikä valita edes laadusta. Se on varsin ilahduttavaa, kun ruoka kelpaa.

Sen jälkeen, kun hän muutti koulua ja samanaikaisesti myös kotia, selvisi, ettei hän syö kouluruokailussa, tai siis ei mene syömään. 

Järkytys, joka selvisi melkein vahingossa, koska kukaan muu ei kysellyt, paitsi mummi.  Suuri koulu ja paljon entuudestaan  tuntemattomia oli varmaankin sijaiskodissa asujalle ja lastenkotiin muuttaneelle pojalle ihan liikaa. Ihan liikaa oli varmaan moni muu asia jo ennen tuota kohtaa elämässä. Raskasta edes ajatella ja raskasta huomata, ettei asioille ole voinut, eikä paljon nytkään voi

mitään. Ja tehtyjä ei saa tekemättömiksi koskaan. Ei auta, vaikka olisi kuinka hyvä syömään jos elämäntilanne muuttuu niin, ettei kuulu joukkoon jossa uskaltaa syödä.                                                

  Jos on käyttäytynyt niin, että muut ovat nostaneet kädet pystyyn, siinä jää kyllä aika yksin, vaikka paikka löytyisi "uudesta" kodista, jossa lopulta on ammattitaitoisia ihmisiä. Vaikka saa oman kaapin ja sänkyyn ei tule muita viikonloppulapsia, jos itse on vaikka mummilassa, eikä siksi juuri mennä mummille, kun tulee muita yökylään. 

Kummallista, että omasta riisimieltymyksestäni lähti tämä vyyhti hetkeksi purkaantumaan ja kesken jää taas, toistaiseksi.

Luulen, että riisinsyönti muodossa tai toisessa tuo mieleen aina tämän pojan kanssa sushin teon ja syömisen. Siihen liittyy paljon hyviä ja iloisia asioita, jos sitten taustalla on ollut paljon huolta ja surua Hänen aikaisemmasta elämästään.   Lisänä on se, että Hänestä on ollut paljon, paljon iloa, ja toivottavasti tulee olemaankin.