Ei itku auta markkinoilla

Muutos

 Sade ropisee ikkunalaudoissa ja liikenne menee sinne,
 mihin on menossa.

Minä en mene mihinkään nyt,
vaikka suunnitelmiakin oli.

Kasseja ja pakaaseja on vielä selvittämättä.

 Vintti - se alakerran häkki on pituuteni verran kasvanut mittaa.

Joskus, sitten oikeana sadepäivänä, menen sinne tekemään jonkinlaisen ihmeen.

Siellä on mm. lapsenlapsen kymmenen kesän ihanat lelut, jotka olen aikonut säilyttää.

Siis hullua, sekin, - kö ?

Ei haittaa, se on juuri minun oikeaa elämääni,
sillä en osaa hävittää "tärkeitä".
Siksi tuota tavaraa on aina niin paljon.
Kyllähän niitä joudun karsimaankin, mutta en nyt.

Arki muutenkin muuttuu melkoisesti.

Monta hyvää - ja mukavaa tuttavaa jää pois kesäarjesta.
 .Lemmikkitiellä muuttui asukas
ja minä jätän muistot ja hyvän mielen päällimmäiseksi
ja kuorrutan sen vielä helpotuksen tunteella.
Puutarhatyöt jäävät taakse.

Tämä on (ollut) hyvä Kesäkoti

  

Kaikki ne kasvit, joita olen vaalinut 
ja lisäämällä kasvattanut,

 jäävät nyt toiselle puutarhurille.

Hän tekee palstastaan sellaisen, joka on hänelle sopiva,

Nyt se on ohi - koettu - toteutettu haave!  
Uusi, erilainen
 kesän arki edessä.

"Kyttääjämummokin"  pääsee lomille.

LUOPUMINEN

Elämässä on aikoja, jolloin pakostakin joutuu luopumaan. 

Joku voi luopua hyvinkin kevyesti,

jos asia on miltei merkityksetön

ja luopuminen voi helpottaa  myös elämää.

Raskainta on tietenkin läheisestään luopuminen,
usein se tuleekin yllättäen.

Haaveesta luopuminen on oma asiansa,

voi etsiä uuden haaveen,

jonkun korvaavan.

Jos on saanut haaveensa  toteuttaa

ja nauttinutkin  siitä,

silloin kaikesta luopuminen kirpaisee .

Mutta onhan se haave kuitenkin toteutunut ! 

Niin on minukin kohdallani, nyt.

"Paratiisistani"  luopuminen on tässä ja nyt.

On monta asiaa, jotka vaikuttavat.

Ikä tekee tepposiaan ja kroppa ränsistyy koko ajan.
Sitä vain mielessään kummeksuu, kun ei enää 
jaksa samalla tavalla, kun ennen . . . .
Ystäväni tokaisi ihmettelyihini; "Ethän ole enää niin nuorikaan, kuin ennen."
Siinä se.

Puutarhan kasvit tarvitsevat aina oman hulenpitonsa ja siitä ei voi laistaa.
Kevät- ja syystyöt käyvät jopa voimille.

Jos voisi - jättäisinkö kaiken sikseen - antaisi vain rehevöityä ?
NO en.

Nyt olen valmistautunut  

uudelleen kaupunkilaiseksi,(?)

joka nauttii muustakin, kun maan möyrimisestä
 ja lapiolla kaivamisesta.

 Osaan sen kaiken ennestään.

Olen kaupunkilainen.
Silti kirpaisee kipeästi.

Olen kasvattanut perunaa ämpärissä ja pitänyt sadonkorjuujuhlan
keittämällä ne erikokoiset perunat.
Tunnelma syntyy niin pienestä

Pieniä  itkunpirauksia tulee, en voi välttää.
Todellinen luopuminen ja myöhemmin  ikävä on edessä.
Tunteet ovat.

Jotakin ehkä mahtuu nyt tilalle ! ?
Lepoa  ja nauttimista?

H Ö H !

enminätiiä