tiistai 19. huhtikuuta 2016

Horros

Talvihorros

Olikohan tämä talvi jonkinverran pidempi
kuin aikaisemmat ?

Joko aika on muuttunut jotenkin
tai sitten minä
ja mieleni.

Kevään odotus on ollut selvästi raskaampaa nyt.

Kodin vaihtaminen mielessä keikkuen -
muutoksen tuoma jännitys
ja apea olo -
siinäpä sillisalaatti.

Tykkään suunnittelusta
se tuo mieleen mukavaa vipinää,
vaikka siitähän ei vielä heti seuraa mitään.
"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty"

No, talven virkkuuksissa se ei auttanut
oli myös tarpeen liikuttaa virkkuukoukkua
aika ahkeraankin.
Sekä hyvää ajankulua, että sitä suunnittelua.


Joulukuussa ostetut lasinpalat odottelivat aloittamista.
Suunnittelu oli tehty, mutta työ ei lähtenyt käyntiin.
Aikaa kului ja kului
kunnes yhtenä päivänä löytyi kipinä
ja kaivoin "koneet" esiin.


Taito oli ruosteessa
pitihän se arvata,
työ tökki.
(ankean talven syytä)

jaksaa, jaksaa, jaksaa jaksaa,jaksaa,,

Valmis tuotos ei tyydytä
mutta uutta en nyt jaksa tehdä.



Ehkä voin vähän korjailla ja fiksata
ennenkuin teen valmiiksi - virheineen