Usko & Toivo

Minun onnekseni

 pari kesää sitten

 joku oli hylännyt puutarhatonttunsa.

Tuunasin ne palvelukseen

ja olen ollut tyytyväinen.

Toinen tontuista koki kovan kolhaisun,

 joku oli ohikulkeissaan turmellut Uskoa.

Vielä ei kukaan ole kertonut

kuinka siinä oikein kävikään.

Olen jopa odotellut.

No,

Kun olen kertonut tonttujen nimet

USKO ja TOIVO

se on naurattanut usein.

?

Minulle on tärkeää Usko

Minulle on tärkeää Toivo

Olen elämäni aikana aina lopulta

uskonut elämän kantavan,

aina 

toivonut uutta alkua.

Uskon ja toivon edelleenkin

kaikille !

Laatikkojeni kätköissä on pieni rihkamakoru,

"Usko, Toivo ja Rakkaus".

Joissakin rannikkokaupungeissa

olen nähnyt saman ikkunasymboolin,

jopa valaistuna,
ehkä merenkulkijan kodissa.

Talvi hiipii pikku puutarhalleni

USKO ja TOIVO

pääsevät sisätiloihin

odottelemaan.

Joskus, ja useinkin

on vaikeaa

 uskoa, toivoa ja rakastaa elämää

sellaisena kun se on.

Kannattaa kuitenkin pitää huolta -

uskostaan, toivostaan

ja 

rakkaudesta

"koko pakkauksesta"

U S K O   ja   T O I V O  !

Lippu  " laskettu "


Kesäkausi ja yöpymiset ovat nyt ohi.
Lippu todellakin otettiin pois
ja keväällä taas
kun alan asumisen
lippu pääsee liehumaan nurkalleni.
Niin se pitää olla.
On odotusta.

Syksyn tulo antaa tekemistä,
se on hyvä.
Jaksaako kaikkea, se on itsestä kiinni.
Minä en ihan jaksa
vaikka olenkin sinnittelijä.
Jätän omenapuun alle rehoittuneet Saipot seuraavaan päivään-
en uskoisi voivani
mutta voin
voimani lopahtivat.
JA KATSO
siinä ne oilvat tänään odottamassa minua!

Kasvit ovat myös sinnittelijöitä.
seitsemän  kesää sitten istutin
ja ne ovat vallanneet ison oman alueensa
kysymättä, kourasematta
 minulta mitään ;
 "saisikohan tähän vähän laajennusta"
Ja Kanadan vuokko, se kaunis, iso kesän kukkija,
on luullut voivansa levittäytyä metrimetriltä
pikkiriikkistä nurmikkoani valloittamaan.
Nyt siihen tulikin toppi.
No, rajataan, rajataan,
ollaan iisisti yhdessä............
" Sopu sijaa antaa "
Sopu on tärkeää, siitä ehkä joskus myöhemminkin.

Mutta se lippu,
  se on tärkeä minulle.
(Se voisi olla myöskin puna - musta)

Olen suomalainen,
olen karjalainen,
olen vapaa

Kaivuri

Tyttäreni on verranut minua kaivuriin. 

En ole siitä "moksiskaan" -

hyvilläni miltei.

Pidän maan kaivamisesta,

multa tuoksuu ja tulosta tulee varmasti

 suuntaan jos toiseenkin.

Lapio on hyvä työkalu ja sitä olenkin käyttänyt 

muutaman päivän aikana ahkerasti.

Selkäni ei enää pidä lapiohommista

mutta sen on vielä vähän siedettävä,

sinniteltävä siis.

Liike on lääke, sanotaan,

mutta vanhan pitäisi osata mitottaa voimansa

ja huomata raja mistä voi palautua.

Niinpä.

Vieläkö ehtii opetella ?

Haaveissani on uudenlainen mökkikäytävä.

Ei mikään raparperipolku,

mutta käytävä

josta pääsee sateen jälkeen kuivana mökkiin ja pois.

Pariin kesään se ei ole onnistunut,

sillä valkoisten leimukukkien kuja kasteli mennen tullen.

Nyt kavennan kukkaloistoa ja jaan juuripaakkuja haluaville.

Samalla harvennan esikkoriviä, joka on tiivistynyt lähes kukkimattomaksi juurakoksi kahdeksan kesän aikana.

Olen siis innoissani,

 taas.

Ostan ehkä uuden lapion.

Viime syksynä katkesi varsi lempilapiostani,
maa-artisokan nostossa.
Vuosia sitten sain vävyltäni sen  lapion,
terävän, kevyen ja puuvartisen.
Uusi varsi maksaa uuden lapion verran.
(Tuumin asiaa salusiininurkkauksessani)

Ehkä sillä aikaa siirrän muutaman karanneen vadelman.
,
Siirtolapuutarhassa siirrellään
aina.

"Palavalla sydämellä"

Kirsikka

Kirsikka

Salusiininurkkauksessa on tuuminnan alla kirsikka.

Se ei ole revitellyt keväisin kukkaloistollaan

eikä 

tuottanut satoa minulle

eikä rastaille.

Kuitenkin se on aktiivisesti kasvattanut uusia versoja.

Pieni tonttini on uusien kirsikanalkujen valloittama.

Niitä kasvaa karviaisesta, sormustinkukan seurana,

vadelmapuskassa, puutarhkeinun alla . . . .

Näytin puulle jo viime kesänä keltaista sahaa.

"Anna sen olla vielä yksi vuosi, " sanoo sana.

Minä annoin.

Pääsiäisen aikaan kirsikka palveli;

 lähes sata munaa keikkui tuulessa!

Sehän ei ole kirsikan elämää!

Tiedän tutun, joka tekee puutöitä,

kirsikka on kai aika kivaa työstää . . . 

Nyt, 
vaiko keväällä -

jospa se vaikka kukkisikin kauniisti vielä

Sukat

Kesken asioinnin piti mennä ostamaan sukat. 
Jaloista"veti". 

Syksyköhän se oli, se veto ?

Asfaltti ja kesätöpökkäät eivät sovi yhteen enää.

On mentävä kenkäkauppaan,mutta

 jo ikkunaostoksilla huomaan kenkien olevan sopimattomia.

Pitäisi kai ensin  sovittaa,

mutta kun eivät edes näytä sopivilta!

Mummokengät

mummojalat

jalat ja

mummot

ne vain ei kohtaa.

 Se aika meni jo

kun oli monet kauniit ja sirot kengät.

Se oli silloin

hyväksyn sen.

 Nyt muutaman kerran leikattuihin ja korjailtuihin  kulkupeleihini haluaisin löytää kengät

jotka olisivat tilavat ja kauniit

ja vaikkapa edullisetkin,

mutta

- istu ja pala -

Hyvät käytössä edelleen !

Omenahillo

Tänä vuonna ei tule omenasatoa.

Harmi

ja hyvä !

Harmi siksi, koska pidän omenien läträämisestä syksyllä

ja talvella meson hillojen kanssa

- tungen sitä joka paikkaan.

Hillo sopii kaali- ja maksalaatikkoon,

aamupuurosta se tekee ylellisen,

ruisleivän päällä se on nektaria aamukahvilla,

Hyvä se,

 ettei runsaan sadon vuonna tarvitse tyrkyttää tyttavilleen,

eikä rasittaa oman satonsa tuhoamisella.

Luonto on myös armahtavainen,

kuten talvi,

omalla tavallaan.

Asiat vaativat ymmärrystä,

muuten ei käsitä tätä elämää.

Pitää pysähdellä.

Omena- tai muita hilloja saa kaupasta.

Niin pitääkin olla,

mutta se joka läträä hillojensa kanssa, sallittakoon sen tärkeys.

Elämää voi elää täysillä monin tavoin,

eikä oikeaa ole.

On vaan monta tapaa jaksaa olla olemassa

koska elämä on elettävä,

vaikka ilman omeniakin,

just nyt.

Lepo ja rauha omenapuille
ja iso kattila kaapin taakse.
Odotellaan uutta.