keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tulihan se !

T a l v i !

Yllätyin, kun jouduin oikein kahlaamaan mökille mennessäni.
Ei huomaa lumen kertymistä, kun välttelee pakkasia 
ja luurailee sisätiloissa.
Mutta ja kun -
minähän en ole tippaakaan talvi - ihminen !

Silti on joskus lähdettävä asioille, kauppaan tai mitä milloinkin -
vaikka mökille hiiret ruokkimaan,
kuten tein eilen.

Kaunista oli,
melkein koskematon lumi,
paitsi ne polut, joita pitkäkorvat ovat tehneet,
kuten jokaisena  lumisena talvena.

Hiljaista - ei ketään näkyvissä.
Harmi, etten ottanut kameraa mukaan.

Lukko oli jäässä ja suojaksi laittamani muovipussi on karannut. Jouduin sulattelemaan lukkoa, 
 päätän vaihtaa kuivan lukon pois lähtiessäni.

Sisällä kaikki on kunnossa ;
sekaisessa kunnosa siis.
Syksyllä tulee aina vaan tökkästyä kädestään tavarat,
keväällä järjestellään sitten joskus.
Kevättä odotellessa, siis !

Kahden kuukauden kuluttua "räystäät tippuvat",
sinne jaksaa odotella taas hyvin.

Hetken haaveiltuani,
"ruokin hiiret"
 ja laitan ovet lukkoon.


Pienellä punaisella lapiolla teen polun portille
ja
jätän lapion odottamaan seuraavaa kertaa.

Sormet palelevat ja varpaat antavat samaa sähkötystä
joten pitää reippaasti kahlata bussipysäkkiä kohti.

Kaikki hyvin 

Ensi kerralla ehkä ajankohtaisemmat kuvat !


Ei kommentteja: