LUOPUMINEN

Elämässä on aikoja, jolloin pakostakin joutuu luopumaan. 

Joku voi luopua hyvinkin kevyesti,

jos asia on miltei merkityksetön

ja luopuminen voi helpottaa  myös elämää.

Raskainta on tietenkin läheisestään luopuminen,
usein se tuleekin yllättäen.

Haaveesta luopuminen on oma asiansa,

voi etsiä uuden haaveen,

jonkun korvaavan.

Jos on saanut haaveensa  toteuttaa

ja nauttinutkin  siitä,

silloin kaikesta luopuminen kirpaisee .

Mutta onhan se haave kuitenkin toteutunut ! 

Niin on minukin kohdallani, nyt.

"Paratiisistani"  luopuminen on tässä ja nyt.

On monta asiaa, jotka vaikuttavat.

Ikä tekee tepposiaan ja kroppa ränsistyy koko ajan.
Sitä vain mielessään kummeksuu, kun ei enää 
jaksa samalla tavalla, kun ennen . . . .
Ystäväni tokaisi ihmettelyihini; "Ethän ole enää niin nuorikaan, kuin ennen."
Siinä se.

Puutarhan kasvit tarvitsevat aina oman hulenpitonsa ja siitä ei voi laistaa.
Kevät- ja syystyöt käyvät jopa voimille.

Jos voisi - jättäisinkö kaiken sikseen - antaisi vain rehevöityä ?
NO en.

Nyt olen valmistautunut  

uudelleen kaupunkilaiseksi,(?)

joka nauttii muustakin, kun maan möyrimisestä
 ja lapiolla kaivamisesta.

 Osaan sen kaiken ennestään.

Olen kaupunkilainen.
Silti kirpaisee kipeästi.

Olen kasvattanut perunaa ämpärissä ja pitänyt sadonkorjuujuhlan
keittämällä ne erikokoiset perunat.
Tunnelma syntyy niin pienestä

Pieniä  itkunpirauksia tulee, en voi välttää.
Todellinen luopuminen ja myöhemmin  ikävä on edessä.
Tunteet ovat.

Jotakin ehkä mahtuu nyt tilalle ! ?
Lepoa  ja nauttimista?

H Ö H !

enminätiiä