perjantai 27. tammikuuta 2017

Hauskaa

 Hauskaa



Mikä oikeasti on hauskaa ?
Pitääkö sitä edes miettiä .
Eikö hauska ole itsestäänselvyys, jos se on hauskaa ?

No,
 ei ole.

Toisille on hauskaa muiden 
mollaaminen.
Jotkut nauravat "kuollakseen", kun lapset  satuttavat itseään esim.  "Hauskat kotivideot " ohjelmassa.
 Kun lapsi itkee ja loukka itseään,  kuka ja millainen aikuinen sille nauraa  ?

Sketsit,  jotka on tehty  tarkoituksella joidenkin henkilöiden pilkkaamiseksi, ovat ala-arvoisia hupitarkoitukseenkin.
Hupia ja huvia voi löytää muualtakin ,jos
 on kykyä ja älyä etsiä niitä.
Siihen ei tarvita kenenkään henkilön persoonaa avuksi.
Lahjakkaat ja hyvät näyttelijät voisivat miettiä kohdallaan,
miksi suostuvat moiseen työntekoon.
Onko se oikean työn puutetta.


Oma elämäkin voi olla se  "hupi" , 
se missä viihdyn ja olen lähes onnellinen.
Minä en halua, että minun elämäni on valmiiksi naurettua.
Tiedän itse, missä kohdissa tulee nauraa
ja kuinka remakasti.
Joskus oikein "huvittaa" jotkut tilanteet.
Ei maksa mitään, eikä ole hauska- eikä huviveroa.

Jos haluaa eläytyä jonkun muun elämään,
on olemassa hyviä kertomuksia, näytelmiä ja elokuvia,
joihin voi tutustua.

Tarvitaanko hauskaa ja huvia ?
Tarvitaan,
 mutta aina ei tarvitse olla hauskaa.
Hauskan laatu ratkaisee, ei niinkään määrä.
Kun on viihtyvyyttä ja mukavaa oloa hyvässä seurassa,
sitäkin voi sanoa hauskaksi olotilaksi.
Se on toinen toisensa hauskuuttamista.



Olen elämäni aikana saanut nauttia lasten hauskasta seurasta,
sekä palkalla, että ilmaiseksi.
Sitä hauskaa minä arvostan edelleen,
eikä se ole ollut pelkkää naurua, se hauska.
Se on sisältänyt ilossa elämistä aika paljon.
Elämänilo, ilo elämästä sinänsä,
siinä se joku on.
Sitä ei voi nauraa "kuollakseen" eikä tarvita taustanaurua.

Sen hauskan kun saisi aina ankeaan ja harmaaseen kohtaan takaisin -
sehän on vielä jossakin,
koska haluamme ja meille kelpaa hauska.






Hauskaa jatkoa !


1 kommentti:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hyvä postus.
Olen muutaman kerran katsonut noita kotivideoita ja ollut kauhuissani, miten lapsia pelotellaan kaiken maailman naamareilla ja muilla. AIkuisilla taitaa olla hauskaa, mutta taattusti ei lapsilla.
Hauskaa viikonloppua sinulle!..:)