perjantai 30. joulukuuta 2016

ELÄMÄÄ




Toiveita
Odotuksia 
Haaveita

Jokaisella on kaikki nämä elämässään.
Mitä on enemmän ja mitkä suurimmat,
se varmaankin vaihtelee elämän eri vaiheissa.
On ehkäpä suuria luulojakin, jotka sotkevat arkea.

Jokainen on varmaan kokenut haaveittensa romahtamisen.
Suuret odotukset toivatkin pettymyksen ja tyhjiön.
Toivotontako ?

Kaiken jälkeen on sittenkin vielä elämää elettäväksi.
On vain osattava valita tie,  jota jaksaa eteenpäin,
 -  ja uusi toivo.

Pettymyksen kestämistä ei opeteta.
Lapsillensa haluaisi sileän tien ja kaiken onnistumisen.
 Ilman turhautumista ja pettymysten sietoa ei opi sitä, mikä väistämättä tulee joskus -
ei saa sitä, mitä haluaa ja toivoo.

Kaikkeahan ei voi saada, 
se pätee myös ihmissuhteisiin.
Jos, ja kun rakastat yhtä, et voi  saada -
"Kaikki tämä ja taivas myös..."




Nykyää tyrkytetään oikein itsekkyyttä ja omistamista.
Kaupat ovat pullollaan tavaraa ja houkutusta,
jopa edullisin maksuehdoin.

Terveyttäni ja elinvuosiani en voi muuttaa shoppailemalla.
Joiltakin osin terveyteen voi vaikuttaa,
esim  elintavoilla.
Mutta jokainen tietää, että remppaa tulee.
Kroppa vanhenee ja kuluu,
vaikka kuinka nahkaakin kiristettäisiin.
Jotkut eivät vain uskalla vanhentua ikäisekseen

Eräs iäkäs "julkkisnuori"  sanoi mielestäni ytimen;
"Niin kauan, kun on valo vintillä,
 on hyvin "  

Olen tätä henkilöä nuorempi
(75- vuotis juhlani lähestyvät)
ja toivon valon vielä loistavan pollassani!
Itsehän sitä en huomaa, kun se himmenee,
mutta kropan kömpelöitymisen kyllä tunnen ja näen.



Olen elänyt kyllä haaveissanikin,
mutta ole pyrkinyt tekemään joistakin haaveista totta.
Olen tehnytkin.
Toteumattomat haaveet kutistuvat pois, onneksi.
Yksi toteutunut haave alkaa olla hyvin toteutettu ja eletty,
siksi katson tulevaisuuteen ja muutokseen.
Siellä se on.

Nyt uuteen vuoteen haaveilemaan ja toivomaan,
silti jalat maassa!
Jos vintillä on valoa nähdä eteenpäin, niin :
"Mikäs tässä, hyvä täällä päällimmäisenä keikkuu!"


" KAKKI HYVI "






1 kommentti:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta sinulle♥