torstai 29. lokakuuta 2015

"Tyttis"



Seitsemän naista
kokoontuu yhteen silloin-tällöin.
Se on tyttis.

Niin juuri tänäänkin

Aikaa on vilahtanut 
viime tapaamisestamme
mutta ei haittaa,
hauskaa on yhdessä.
Tänään ryhmä oli vajaa
oli vain kuusi
aina ei kaikille sovi
ja kun seitsemätkympit jo on ohitettu
remppa pakottaa jäämään joskus kotiin.

Valitsemme ruokailuun sopivan tapaamispaikan
ja sellaisen
jossa voi istua useammankin tunnin,
koska meillä kaikilla on kertynyt asiaa.
tietty.

Muistelemme usein vanhoja,
-usein työasioita
se on yksi yhdistävistä tekijöistä;
ammatti ja työnantajakin.

Muistelu voi ryöstäytyä jonkun uuniperuna-annoksesta vaikka mihin
mutta kohta unohdamme koko jutun.


Me nauramme paljon
jos sitten itkemmekin





Tyttiksessämme saa muistaa väärin
tai
saa unohtaa nimiä ja sanoja
hetkenpäästä juttu putkahtaa uusille urille
ja nimetkin löytyvät.

Syntymä- ja nimipäivät saa muistaa milloin vain
ei niiden tarvitse olla juuri päivälleen
se on pikkumaista.

Sairaudet ja taudit kyllä käväisevät esillä
mutta me pyrimme ainakin pitämään ilon pinnassa.
Ei kuitenkaan tyyliin:
"Ilo pintaan vaikk´ sydän märkänis"

Lupaamme aina tavata taas  pian
ja pianhan se on aina
vaikka aikaa on vierähtänyt.


Ensivuonna tammikuusa
pidetään pikkujoulu -
tämä ja seuraava.
Siihen asti eletään tätä ja seuraavia päiviä
vain päivä kerrallaan.




Olen iloinen tyttiksestä
ja ystävistäni vierelläni.





Ei kommentteja: