Pakoako?

Mistä tulee tarve paeta jotakin ? 

Minne me pakenemme tarpeen tullessa?

Voiko yleensä paeta mitään ?

"Raukatko" pakenevat pois ?

Pakenemmeko sitä ettemme kestä enää

 ruuhkia eikä meteliä,

yksinäisyyttä tai sitoutumista,

vastuuta tai halveksuntaa,

toisten odotuksia ja toiveita,

omia pettymyksiä,

ihmissuhteita,

toteutumattomia toiveita,

omia epäonnistumisia,

rahahuolia,

kuoleman tai sairauden pelkoa,

Luetteloa voisi vielä jatkaa -
  en jatka.

Varmaankin jokainen tarvitsee pienen pakopaikkansa 

joskus, jaksaakseen taas eteenpäin.
Paikka voi olla yksinäisyydessä tai tuntemattomien sekaan soluttautuneena.

Olkoon se sitten mikä tahansa, kunhan itse sen hyväksyy.

Pakopaikastaan voi tiirailla vaivihkaa muuta elämää

ja palata "muina miehinä" taas jatkamaan omaansa,

vaikkei olisikaan "mies".

Joskus vaan se pakeneminen on ainoa keino selviytyä
ja jatkaa taas entistä, 
tai lähes entistä.

Sairaus, vanheneminen, yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, työttömyys, rahattomus, epäonnistumiset elämässä;
 kaikkea  voi kokea ja silti selvitä.

Minä pakenin nyt tyhjää aikaa.

 Kokeilin suurkaupunkia, yksin.
Kukaan ei minua tuntenut,
kaikki oli vierasta.
Tyhjä aika tuli mukaan ja se tuntuikin hyvältä, eikä kukaan kysellyt "Mitä sinä nyt teet kun  .  . .

Ensimmäisenä päivänä oli koko ajan eksyneenä,
kuten aina.
Ilmansuunnat eivät sano mitään,
katujen nimien lukemisessa menee aikaa
eivätkä ne jää mieleen.
Nähtävyydeltä toiselle kääntyy väärään suuntaan
ja katujen alla olevat tunnelit eivät viekkään
ihan siihen, mihin luulin.

Toisena päivänä on helpompaa, hieman.
Nautin jo siitä, että oudon korttelin takana onkin se
jota etsin!

Kielitaitoni (taidottomuuteni) on usein ongelmaksi
mutta olen aina selvinnyt jotenkin,
eikä ihan kaikkia mokia tarvitse kertoa.

Tykkään pällistellä ihmisvilinää omaan tahtiini,
 kulkien  jaksamiseni mukaan.
Kaikessa kuluu aikaa ja kohta huomaa illan koittavan.
Samalla saa huomata voimansa ja kroppansa rajat,
ei mikään enää entisellään!
Mieli sentään on valoisa ja uskonkin sen rapistuvan vähiten.

Tämä, 
ja kaikki muutkin yksinäiset "pakomatkat",
 joita olen vuosien varrella tehnyt, 
voin niputtaa saman otsikon alle;
"tyhjää aikaa".

Tyhjä aika on tekemättömyyttä,
yksinäisyyttä ja ties mitä edellisistä mietityistä,
ei sen kummempaa.
Se on sama aika, oli missä oli,
karkumatka ja paluu lähes entiseen
ja
tuntui hyvältä.