tiistai 22. marraskuuta 2016

Harmaata




Mustan välissä harmaa päivä



ja vettä,
vettä.

Jos se olisi lunta, olisi korkeat kinokset.
Tähän on tyytyminen.

Onko tyytyminen vai hyväksyntä -
kumpi kuulostaa mukavammalta ?

Lisätään valoa, eikä sanota niitä jouluvaloiksi !


Tänään etsiskelin kattokruunuihin pieniä halogeenilamppuja.

Olen onnistunut ihastumaan valaisimiin,
joissa on tuhottoman tyyriit ja lyhytikäiset lamput.
Saa mitä tilaa, kun ei katso ostohekellä,
vaan ihastuu.
Sama ihastumisen seuraus on kyllä koettu ennenkin -
ei järjen hiventä ajatuksissa.

No
Huoneeseen tuli valoa kylliksi!
Ja voihan sitä räväyttää kaikki lisäpisteet vielä jos siltä tuntuu.

Harmaiden päivien värinä on ollut
leipominen ja käsityöharrastus,
myyjäiset oli sunnuntaina.







"Kaikk `  män, eikä piisankaa  !"

Käsitöiden kanssa näyttää olevan joka vuosi
sama juttu -
kuvataan ja napsitaan malleja.
Kannattaa silti ottaa niitä kehuja vastaan
ja iloita, kuinka taitava on.

Hui hai!
Onkin viisasta valmistella töitä, joita voi itse hyödyntää vaikkapa lahjoiksi.

Kohta alkaa minulla joulun odotus.
Adventista värittelen kotia,
punainen saa tulla!
Niin kauan, kun voin kiivetä tikkaille, vaihtuu verhotkin.

Jouluni ovat olleet jo vuosien ajan
pienet ja hiljaiset.
Pidän siitä,
olen jouluni hyväksynyt,
en vain tyytynyt.
Kotihan hyvä paikka.


Odotusta
Sinulle !

jos olet siinä !




sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Pyhäin päivä

Pyhäin päivä.


Lapsudessani Pyhäinmiestenpäivä oli juhlapäivä.
Ruoka oli vähän parempaa, kuin arkena.
Usein ruokana oli jotakin lihaa, joka uunissa kypsyessään
lämmitti kotia ja toi sitä tunnelmaa, jonka vieläkin muistan.
Puulämmitteiset hellat ja uunit olivat tavallisimmat kodeissa.
Me emme käyneet haudoilla, koska kuolleet sukulaiset
oli haudattu muualle.
Meillä oli kotijuhla.

Äiti osti aina marraskuussa ruukkusyklaamin,
se oli ihmeellinen kun sitä katseli.
Yhä vieläkin se ihana kukka tuo muistot.

.
Muistan myös;
  Joskus istuimme keittiössä hellan vieressä,
kastaen leipää padassa olevaan lämpimään kastikkeeseen.
Usein se oli karjalanpaistista jäänyttä lientä, joka käytettiin tarkkaan.
Siinä oli sellaista tunnetta, jota en enää tavoita.
Aika harvoin teen edes paisteja.

Silloin ei kukaan puhunut lounaista tai päivällisistä,
puhumattakaan illallisesta.
Meillä oli ruoka.

Emme osanneet kaivata muuta.
(popcorneja, tai smoothieita)
 Arkena vanhemmat olivat töissään, kun tulimme koulusta.
otettiin kaapista jotakin, mitä löytyi.
Illalla oli ruoka.

Varmaankin juuri juhlapyhät kotona olivat harvinaista herkkua,
 niissä leijuvan tunnelman vuoksi.
Eihän sitä silloin miksikään herkuksi huomattu,
se oli tavallista ja kuului asiaan.
Ehkäpä pienet erilliset valmistelut
 sekä kodin kaunistaminen yksinkertaisin keinoin 
toi sen, 
mitä nyt ei juuri näe;
arjen ja pyhän ero.